Siinä missä suomalaisilla on ollut Nokiansa, oli Narvan ja sen lähiympäristön merkittävin yhdistävä tekijä ja työnantaja 150 v. ajan Kreenholmin tekstiilitehdas. Keskustasta hieman etelään, ”rautatien toiselle puolen” kohonnut kaupunginosa ja sen lähellä Kulgussa sijaitseva paikallisten kesänviettoalue eli ns. Narvan Veneetsia ovat rajakaupungin omintakeisimpia vierailukohteita.

1800-luvun puolivälissä rakennettuun Kreenholmin tehdasmiljööseen kuului loistonsa päivinä useampikin kehräämö- ja kutomorakennus uskomattomalta tuntuvine 22 000 kutomakoneineen, työläisten kasarmit, johtajien taloja (joista yhdessä toimii nyt kaupungin taideresidenssi NART), sairaala, leipomo, saha ja jopa oma tiilitehdas – Kreenholm olikin kuin pieni itsenäinen kaupunkinsa.

Kahden padotun Narvanjoen uoman keskellä sijaitseva vanhin osa Kreenholmin tehdasta on kirjaimellisestikin vain kivenheiton päässä Venäjän Ivangorodin kaupungin kaduista.

Parissakymmenessä vuodessa tehdas kasvoi koko Venäjän keisarikunnan suurimmaksi teollisuusyritykseksi – vuonna 1913 työläisten ja toimihenkilöiden määrä oli 10 459 henkeä. Silti jo käynnistämisensä hetkellä se oli myös eräs maailman innovatiivisimmista lajissaan – tuotantotilat mm. valaistiin kaasulampuilla, joihin tuotettiin kaasua tehtaan omilla laitteilla.

Vuosisata myöhemmin, juuri ennen neuvostovallan kaatumista ja Viron uudelleenitsenäistymisen myötä tapahtunutta tehtaan yksityistämistä Kreenholm tarjosi työtä yhä yli 8 000 narvalaiselle. Aasialaisten tulo Euroopan tekstiilimarkkinoille 90-luvulla söi nopeasti tehtaan kannattavuutta, ja vaikka se toimi hetken aikaa jopa Marimekon alihankkijana (v. 2007 kankaista 20% tuotiin Suomeen), ajautui yritys konkurssiin lokakuussa 2010.

Nykyisin Narvan museo järjestää turvallisuussyistä yleisöltä suljetulle Kreenholmin alueelle viroksi ja englanniksi opastettuja kiertokävelyjä touko- ja lokakuun välillä sunnuntaisin klo 12 ja keskikesällä tiistai-iltaisin klo 18. Lue aiheesta lisää ja varaa ennakkoliput kierrokselle täältä.

Lohdullista on myös tietää, että Kreenholm ei jää enää pitkäksi aikaa rapistumaan. Sen tiloihin kohoaa kultuuri- ja tapahtumakeskus Manufaktuur, jonka Viron hallitus on määritellyt maan toiseksi tärkeimmäksi seuraavien viiden vuoden aikana valtion tuella rakennettavaksi kulttuurikiinteistöksi. Esim. Narvan Oopperapäivien ja eri teemakonserttien pitopaikkana nykyisinkin toimiva sisäpiha katetaan ja vanhan kehräämörakennuksen sisätilojen kolme kerrosta remontoidaan Tallinnan Telliskivin ja Tarton Aparaaditehasen kaltaiseksi kulttuurin monitoimikeskukseksi ja ravintolamaailmaksi.

Mutta Venetsia?’

Kyllä, veneilijöineen ja järveltä suoraan ”mökin rappusille” saapumisen mahdollistavine kanavineen vain 15 minuutin kävelymatkan päässä Kreenholmista sijaitseva alue muistuttaa etäisesti italialaista matkailupyhättöä, ollen silti aivan kuin toisesta maailmasta.

Kyse on Narvan sähkölaitoksia palvelevan suuren tekojärven ja Kulgun kaupunginosasataman viereen 1970-luvulla syntyneestä valtavasta narvalaisten kesänviettoalueesta erinäköisine ja -värisine, omin voimin ja vähän omin luvinkin pystytettyine venevajoineen ja kesämökkeineen.

Siinä missä moni suomalainen mies lähti ennen vapaapäivänään ”tallille autoa remppaamaan”, suuntautui narvalainen venevajalleen kalastamaan, grillaamaan tai viettämään aikaa omissa oloissaan – ehkä vähän virvokkeidenkin voimin. Kanava-alueen ympäristö on vuosien mittaan täydentynyt datšoilla eli perinteisemmillä huviloilla, joista osat näyttävät hätäpäisesti kokoon kyhätyiltä mutta joista uhkeimpia on kunnostettu jopa talviasuttaviksi.

Viikonloppuisin ja etenkin kesäisin Venetsia kuhisee elämää, sillä kalastus on paikallisten suosima harrastus ja tekojärveltä puhaltava raikas tuuli on virkistävä elämys betonilähiöiden kortteleissa kytevän helteen piinaamille. On hyvä muistaa, että valtaosa Narvan yli 55 000 asukkaasta työskentelee matkailunähtävyyksien, linnoituksien tai ravintoloiden sijasta yhä raskaan teollisuuden ja energiatuotannon palveluksessa.

Alueen ja sen kiinteistöjen omistussuhteet ovat läpi vuosikymmenten herättäneet keskustelua. Maa itsessään kuuluu yhä virolaiselle sähköyhtiölle, jonka palveluksessa valtaosa alkuperäisistä mökkiläisistä on työskennellyt. Osa heistä on jo toisen tai kolmannenkin sukupolven edustajia, vanhemmiltaan venevajan tai mökin perineitä lapsiperheitä. Neuvottelut mökkikylän laillistamisesta ovat käynnissä, joten puskutraktorit tuskin uhkaavat Venetsian tulevaisuutta. Lue myös Viron yleisradion ERR:n heinäkuussa tekemä uutisjuttu aiheesta.

Jos ensi kesänä satut paikan päälle ihmettelemään ja ihastelemaan Narvan Venetsiaa ja sen monenkirjavaa elämää, muistathan hyvät käytöstavat – vajojen edustat ovat mökkiläisten “omaa” pihamaata. Antaisitko sinä uteliaalle vieraalle rantautumisluvan oman mökkisi rantaan?