Virossa ja Virumaalla vietetään alkanutta vuotta hyvien löylyjen (eli viroksi: ”Head leili!”) sekä leppoisuuten kannustavan toivotuksen ”Vihaga, kuid vihata” (Vihdalla, mutta vihatta) merkeissä

Sanonnan ja saunavuoden teema-ajatuksen isä on Virumaalla, Rakveren lähistöllä Kadrinassa elävä Rein Sikk. Päätyökseeen hän on Maaleht-sanomalehden toimittaja, mutta toimii samalla useista suomalaisyhteyksistä ja -saunojista tunnetun Kadrinan saunaklubin aktivistina. Teemavuoden myötä löylyjen ystävät haluavat nostaa saunomisen perinteitä ja kulttuuria, sauna- ja kylpyläelämyksiä tarjoavia yrityksiä sekä yhteisöllisiä julkissaunoja niille kuuluvaan arvoon ja puheenaiheiksi.

Lammasmäen sauna- ja lomakeskuksen kelluvassa jokisaunassa voi hoitaa ihoa turvenaamiolla.

Sauna on aina yhdistänyt suomalaisia ja virolaisia – lauteilla on luotu ystävyyssuhteita, neuvoteltu liikeasioita ja tehty saunadiplomatiaa. Teemavuoden ensimmäisenä kalenteripäivänä heitettiinkin avajaislöylyt lukuisissa kylä-, kaupunki- ja lomakyläsaunoissa molemmin puolin Suomenlahtea – pohjoisesta Lapin Rukatunturin lomakylästä aina eteläisimmän Viron savusaunoihin asti.

Virumaalla on paljon eri-ilmeisiä ja -lämpöisiä saunoja vierailtavaksi. Monia niistä löydät tämän Virumaa.fi -sivuston karttapalvelusta, osan myös Saunavuosi 2023 -hankkeen vetäjän Viron maatilamatkailuyhdistyksen Saunatee-teemasivustolta ja sen julkisten kaupunkisaunojen listalta. Koska teemavuosi perustuu listoille ilmoittautumisten osalta vapaaehtoisuuteen, ei Saunatee-sivu vielä vuoden alussa ollut 100% kattava. Esim. lokakuussa 2023 hotelli Narvan tiloihin valmistuu saunakeskus, johon tulee uima-altaan ja baarin ohella 4 saunaa. Jo nyt hotellissa on 3 saunallista sviittiä ja 2 junior sviittiä.

Tietokonehahmotelma hotelli Narvan tulevan saunakeskuksen uima-allastilasta.

Lauteille kipuamisen merkeissä ei sovi unohtaa Saunavuoteen liittyviä tapahtumia. Esim. Alutagusella 10.-11.2. hiihdettyjen kunto- ja kilpahiihtomaratonien osallistuille urheilukeskuksen saunat olivat totta kai lämpiminä. Viron saunakulttuurin päiviä juhlitaan 5.-6.8. merenrantakaupunki Narva-Jõesuun kylpylähotelleissa sekä monenlaisten liikkuvien ja liikuteltavien saunojen lauteilla. Ja jo viikkoa myöhemmin monet kyseisistä saunoista parkkeerataan Viru Folk -musiikkifestivaalin alueelle Käsmun kapteenien kylään.

Tässä vielä muutamia omia suosikkejamme (aakkosjärjestyksessä) lisätietolinkkeineen:

Itä-Virumaan avoimet kaupunkisaunat Suomalais-virolaisen saunaseuran vetäjän Hannele Valkeeniemen kokemuksien kautta

Jänedan kartanon majatalon rentoutumis- ja saunakeskus

Katariinan majatalon saunallinen juniorisviitti sekä kaksi saunallista ja poreammeellista sviittiä Rakveressä

Kohtla-Järven avoimet kaupunkisaunat

Lammasmäen sauna- ja lomakylä

Meresuu SPA hotellin sauna- ja allasosasto

Narva-Jõesuu Medical SPA -hotellin saunakeskus

Õnnelan majatalon saunakeskus ja sauna-torpparimaja

Õnnelan majataloon valmistui v. 2023 alussa kolmen saunan ja kahden altaan saunaosasto.

Sagadin kartanohotellin jääkellarisauna

Sakan kartanohotellin kylpylä

Toilan SPA-hotellin saunakeskuksen ja 18+ wellness-kylpylän 16 saunaa

Vihulan kartanohotellin kylpylä sekä sauna- ja allasosasto

Vihulan kylpyläkartanon savuisan arominen ”metsänvartijan sauna”, lämpöä 100 astetta.